LASTENKOTI CORAZÓN GRANDE

Loviisasta kotoisin oleva Siw Broman muutti Boliviaan vuonna 1994 työskennelläkseen Pelastusarmeijan kummitoiminnassa. Siwillä on sosiaalikasvattajan koulutus. Jo nuorena hän alkoi uneksia omasta lastenkodista ja huhtikuussa 2006 Corazón Grande Casa Baste Fanebust avasi ovensa ensimmäisille 12 tytölle. Koti on saanut nimensä norjalaisen Baste Fanebustin mukaan, joka oli Siwin yhteistyökumppani ja joka auttoi häntä lastenkodin perustamisessa. 2010 valmistui lisärakennus Casa Finlandia. Lastenkodissa on nyt paikka 20 tytölle. Siw on edelleen töissä Pelastusarmeijan kummikonttorissa mutta muun ajan hän viettää lastenkodissa. Tytöille hän on tärkeä, läsnä oleva aikuinen. 

Lastenkoti sijaitsee kauniissa ympäristössä Cochabamban kaupungin ulkopuolella Tiquipayan kylässä korkeitten vuorten syleilyssä. Vehreä tontti on 3500 m2 ja siellä on mahdollisuus ulkoleikkeihin ja pienimuotoiseen viljelyyn. Pihapiirissä on myös konttorirakennus, Siwin talo ja asunto vapaaehtoistyöntekijöille.

 

Tytöt tulevat lastenkotiin Cochabamban sosiaalitoimen kautta. He asuvat kodissa pääsääntöisesti, kunnes täyttävät 18 vuotta. Toisinaan joku tyttö sijoitetaan uudelleen, jotta hän voi asua sukulaisen kanssa tai samassa lastenkodissa sisaruksen kanssa. Kun tytöt ovat täyttäneet 18–19 vuotta ja ovat käyneet koulunsa loppuun, he muuttavat mutta pitävät yhteyttä Corazón Grandeen ja monet tytöistä vierailevat myös kodissa. 

 

Corazón Grandessa on palkattuna johtaja, sosiaalityöntekijä, psykologi, neljä hoitajaa ja kirjanpitäjä. Sosiaalityöntekijä ja psykologi ovat tärkeitä. Sosiaalityöntekijä vastaa yhteyden pidosta perheitten kanssa ja psykologi tekee työtä tyttöjen kanssa ja raportoi säännöllisesti lastensuojelulle. Kodin hallitukseen kuuluvat Siw, johtaja ja neljä muuta hallituksen jäsentä. 

Tytöt käyvät Tiquipayan kunnallista koulua. Kaikki käyvät koulua 12 vuotta. Koulu on ilmainen mutta koulupuku, koulumatkat ja kaikki materiaalit maksavat. Corazón Grandessa tytöt oppivat auttamaan kodin askareissa. He tekevät ruokaa, leipovat leipää, auttavat puutarhassa, pesevät vaatteensa ja oppivat ompelemaan. Tytöt yritetään valmistella monin tavoin tulevaa elämää varten. He pitävät tanssimisesta, musiikista sekä pallo- ja seurapeleistä. He katsovat mielellään TV:tä, erityisesti he pitävät filmien katsomisesta. Tytöt käyvät myös pyhäkoulua ja osallistuvat kirkon nuorisoryhmiin. Lastenkodista tehdään joskus retkiä, esimerkiksi käydään uimassa. 

 

Yhteenlasketut menot kuukausittain ovat noin 7000 euroa. Tähän summaan on laskettu kaikki menot: palkat, sähkö, puhelin, kaasu, terveydenhoito, lääkkeet, koulumateriaalit, vaatteet, ruoka ja niin edelleen. Käyttömenoista valtio vastaa 10 prosenttia. Kummimaksut ja Suomesta tulevat lahjoitukset kattavat noin 80 prosenttia menoista ja norjalaiset kummit 10 prosenttia. 

© 2021 Corazón Grande Casa Basta Fanebust